Hallinto-oikeus

Hallinto-oikeus on oikeudenala, joka keskittyy julkisen hallinnon toiminnan ja päätöksenteon oikeudelliseen valvontaan. Sen tehtävänä on varmistaa, että viranomaisten päätökset ja toimenpiteet ovat lainmukaisia ja että kansalaisten oikeusturva toteutuu julkisten asioiden hoidossa.

Hallinto-oikeus käsittelee laajasti erilaisia asioita, jotka liittyvät julkishallintoon. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi valitusasiat, jotka koskevat viranomaisten tekemiä päätöksiä ja toimenpiteitä. Näitä voivat olla esimerkiksi rakennuslupapäätökset, ympäristöluvat, verotuspäätökset, sosiaalietuuspäätökset ja erilaiset lupahakemukset.

Hallinto-oikeus valvoo, että viranomaiset toimivat lain ja asetusten mukaisesti ja että päätöksenteossa noudatetaan oikeusturvaa ja tasapuolisuutta. Se arvioi viranomaisten harkintavaltaa ja päätöksentekoprosessien asianmukaisuutta, ja tarvittaessa kumoaa lainvastaiset päätökset tai määrää uusia päätöksiä tehtäväksi.

Hallinto-oikeus on laajuudeltaan erittäin laaja kokonaisuus julkisoikeutta, joten olemme listanneet alle vain yleisimpiä hallinto-oikeudessa käsiteltäviä asioita, joissa avustamme asiakkaitamme. Näin ollen jos oikeudellista ongelmaasi ei ole listattu alle, niin asiasta ei kannata huolestua. Jos kohtaat hallinto-oikeuden alaan liittyvän oikeudellisen ongelman ota yhteyttä toimistoomme sähköisen yhteydenottolomakkeemme kautta (löytyy etusivumme alalaidasta) tai jos asiasi on kiireinen, niin voit myös soittaa meille toimistomme aukioloaikojen puitteissa. Yhteystietomme löytyvät täältä.

Kädet ja perhe

Sosiaaliturva-asiat

Sosiaaliturva-asioista tavanomaisimpia toimistomme hoitamia valitusasioita ovat Kansaneläkelaitoksen asumistukea tai perustoimeentulotukea koskevat päätökset.

Edellä mainituissa etuusasioissa avustamme asiakkaitamme hallinto-oikeudessa tapahtuvassa valitusmenettelyssä.

Maahanmuuttoasiat

Maahanmuutto- ja turvapaikka-asiat

Maahanmuutto- ja turvapaikka-asioissa, hoidamme valitusasioina viranomaispäätökset, jotka koskevat:

-Turvapaikkaa.
-Oleskelulupaa tai sellaiseen liittyvää jatkolupaa.
-Kansalaisuusasiat.
-Viisumiasiat (vain Suomen myöntämät viisumit).

Kunnan ja viranomaisten päätökset

Kunnan ja viranomaisten päätöksentekoon liittyviä valitusasioita, joita hoidamme, ovat esimerkiksi kuntien hallintoelimien tekemät päätökset, joissa henkilöllä tai yrityksellä on selkeä valitusintressi. Tällaisia päätöksiä voivat olla esimerkiksi virkanimitykset ja rakennuslupapäätökset. Yleisluonteisemmat päätökset, joissa valitusoikeus perustuu lähinnä ainoastaan kunnan asukkuuteen ja tapaukset, joissa päätös ei suoranaisesti vaikuta henkilön etuun, oikeuteen tai velvollisuuteen, eivät kuulu käytännön toimintaamme.

Oikeus terveydenhuoltoon

Terveydenhuolto

Tilanteissa, joissa henkilön katsotaan olevan mielenterveysongelmien tai päihteiden käytön seurauksena vaaraksi itselleen tai muille, terveyskeskuksen tai sairaalan palveluksessa oleva lääkäri voi määrätä henkilön tahdosta riippumattomaan hoitoon. Tahdosta riippumattomalla hoitopäätöksellä puututaan aina henkilön koskemattomuuden ytimeen, jolloin henkilölle syntyy helposti oikeussuojan tarve, ja silloin asianosaisen oman oikeusturvan kannalta on tärkeää kääntyä lakimiehen puoleen.

Terveydenhuollossa saataa myös joskus syntyä potiasvahinkoja, joiden korvaamisesta vastaa Potiasvakuutuskeskus. Potilasvakuutuskeskuksen raportti (2023) kuitenkin osoittaa, että hylättyjen korvaushakemusten määrä oli varsin korkea, sen ollessa jopa huimat 75 prosenttia. Mikäli sinulle sattuu vahinko terveydenhuollossa ja kuulut tähän 75 prosenttiin, eli saat hylätyn korvauspäätöksen, niin sinulla on oikeus valittaa päätöksestä. Tällaisissa tilanteissa toimistomme pystyy avustamaan potilasta korvauspäätökseen liittyvässä valitusasiassa.

Ympäristöasiat

Ympäristöasioissa toimistomme avustaa valitusasioissa, jotka liittyvät rakennuslupiin, kaavoitus- tai maankäyttölupiin. Sen sijaan tällä hetkellä praktiikkamme ulkopuolelle rajautuvat ympäristölupa-asiat.

Oikeus opiskeluun

Opiskelu

Perusopetuksen jälkeen opiskelijalla on tiettyjen ehtojen täytyttyä oikeus opintotukeen ja/tai koulumatkatukeen. Joskus kuitenkin saattaa käydä niin, että Kansaneläkelaitos syystä tai toisesta hylkää opintotuki- tai koulumatkatukea koskevan hakemuksen.

Avustamme opiskelijoita edellä mainituissa tilanteissa valittamaan päätöksistä hallinto-oikeuteen, mikäli oikaisuvaatimus ei ole tuottanut toivottua tulosta ja perusteet edellä mainittujen opiskeluun liittyvien etujen myöntämiselle ovat selkeästi olemassa.

Finanssioikeus

Veroasiat

Verotusmenettelyssä syntyy paljonkin erilaisia päätöksiä, joilla vaikutetaan henkilön etuun, oikeuteen tai velvollisuuteen. Vaikkakin verotusmenettely on sinänsä matematiikkaa, niin verotuksen perustelut saattavat joskus synnyttää erimielisyyttä.

Toimistomme avustaa valitusasioissa, joissa päätökset koskettavat:

-Lahja- tai perintöverotusta.
-Tuloverotusta.
-Elinkeinotulon verotusta.
-Yrityksen arvonlisäverotusta.

Avustamme myös yritysasiakkaitamme tarvittaessa ennakkoratkaisupyyntöasioissa.